Mitä hääpäivän valokuvauksesta on hyvä tietää?

Hääkuvaukseen kohdistuu yleensä enemmän odotuksia kuin muihin valokuvauksiin. Päivän hetket ovat ainutlaatuisia ja silmänräpäyksessä ohi. Sen takia huolellinen valmistautuminen ja suunnittelu on aina tarpeen. Itse aloitan hääpäivän suunnittelun keskustelemalla hääparin kanssa heidän toiveistaan ja samalla sovimme kuvauksen raamit: sisällön, keston ja hinnan. 

Hääkuvaus pitää suunnitella hääpaikalla

Ennen hääpäivää vierailen aina kuvauspaikassa ja teen kuvaussuunnitelman itse hääpäivälle. Suunnittelen aina 5–10 erilaista kuvaustaustaa, jotta potretteja saadaan mahdollisimman laaja skaala. Otan suunnittelussa huomioon auringonvalon suunnan, koska suorassa auringonpaisteessa ei ole mahdollista kuvata, ja sään tuomat rajoitukset. Myös sadekelille on aina oltava varasuunnitelma. Yleensä luontevin tilaisuus kuvauspaikkojen etsimiseen on häitä edeltävänä päivänä, jolloin hääpaikan kiertäminen on mahdollista yhdessä hääparin kanssa. Samalla voidaan sopia yksityiskohdista ja käydä läpi päivän aikataulu. 

Hääpäivän aikataulu

Joskus kuvaus aloitetaan hääparin valmistautumisesta, joskus ensimmäisestä kohtaamisesta. Suosittelen, että ensimmäiset potretit otetaan ennen vihkimistä, kun meikki ja hiukset ovat vielä parhaimmillaan. Silloin on mahdollista tallentaa kameraan first-look, eli parin ensi kohtaaminen, jossa harvoin vältytään kyyneliltä. Kuvaus on yleensä ihana ja rauhallinen kahdenkeskinen hetki ennen päivän käynnistymistä. 

Ennen vihkimistä tutustun aina vihkipaikkaan. Mikäli kyseessä on kirkko, seremonian aikana liikkumisesta ja kuvauspaikoista on hyvä sopia etukäteen papin kanssa, jotta kaikille on selvää, mitä seremonian aikana tapahtuu. 

Perinteisesti muotokuvia on tavattu ottaa vihkimisen ja juhlan välissä, mutta itse pidän sitä huonoimpana mahdollisena ajankohtana. Usein vieraat ovat tässä vaiheessa nälissään ja olisi tärkeää päästä syömään. Lisäksi iltapäivän valo ei yleensä sovellu kuvauksiin. Aurinko paistaa vielä liian korkealta. Loput potretit kannattaa siksi ottaa auringonlaskun aikaan. Maisemasta riippuen ilta-aurinko häviää näkyvistä eri aikoihin. Tämänkin takia käyn aina tarkistamassa kuvauspaikkojen valaistuksen etukäteen samaan kellonaikaan kuin potretit hääpäivänä otetaan.

Oikea valaistus takaa onnistuneet hääkuvat

Hääjuhlaa vietetään yleensä sisätilassa, jossa valaistuksena on keinovalo luonnonvalon sijaan. Led-valot ja videotykit aiheuttavat välillä haasteita: valo väreilee ja aiheuttaa häiriötä kuviin. Tätä voidaan kameran asetuksilla minimoida, mutta istumajärjestyksen suunnittelussa kannattaa mahdollisuuksien mukaan miettiä myös valon suuntaa. Hääparia kuvataan todella paljon, kun he istuvat omassa pöydässään. Siksi on hyvä miettiä, voiko hääparin pöydän sijoittaa jonnekin luonnonvalon läheisyyteen. Ainakaan siihen pimeimpään sisänurkkaan en hääparia sijoittaisi. Suunnittelutapaaminen häitä edeltävänä iltana mahdollistaa myös valaistuksen pohtimisen yhdessä kuvaajan kanssa. 

Kun potretteja otetaan illalla, aikataulusta on pidettävä kiinni. Häissä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että aikataulu pettää. Iltakuvauksissa auringonlasku asettaa takarajan kuvaukselle – valo yksinkertaisesti loppuu tietyn ajan jälkeen. Siksi hääparin kannattaa henkisesti varautua siihen, että ohjelman aikataulua muutetaan tarvittaessa, jotta kuvaus saadaan toteutettua valon ollessa parhaimmillaan. Ohjenuorana sanoisin, että potretteihin kannattaa varata 30 minuuttia ennen vihkimistä, 30 minuuttia illalla ja ryhmäkuviin tarvitaan n. 20 minuuttia bestmanien, kaasojen ja perheiden kanssa. Todellisuus kuitenkin elää. Tämänkin artikkelin kuvat otettiin itse asiassa 8 minuutissa ennen vihkimistä ja 15 min + 15 min illalla. Viime kädessä kuvaaja joustaa aina ja keksii toisen suunnitelman lennosta.

Hääkuvaaja ohjeistaa ja neuvoo

Itse kuvausta ei tarvitse jännittää. Kuvaajana saan eniten kiitosta siitä, että en koskaan jätä kuvattavia yksin jännittämään, mitä pitäisi tehdä. Annan selvät ohjeet ja asennot. Tavoitteena on, että te voitte hääparina rentoutua ja keskittyä toisiinne – antaa hetkeksi ohjat jonkun toisen käsiin. Hääkuvaukset ovat sitä paitsi aina ihanan täynnä rakkautta. Ohjelmassa on suutelua, silittelyä ja läheisyyttä. Pieni rauhallinen hetki häähumun keskellä.